Lirieke: Mokoma. Kasvan.

Kierran itseni tippa tipalta
Kuivaksi omatunnosta
Korkkiruuvina tarkkailen maailmaa,
teen havaintoja Telluksen tavoista
Kirkkaan valon lailla,
joka paikka paikkaan avoimeen tunkeudun
(en tunne saalia)

Kasvan korkeutta kuusi ja leveytta viisi
Varjollani peitan teidat alleni
Olen pienin suurista mutta mahdu enaa en
Vanhaan maailmaani takaisin olen jattilainen
Silti viela kasvan!
Kasvan!
Kasvan!
Kasvan!

Rakennan ymparilleni arktisen ilmaston
Kylmyydellaan tuskin hyttysta houkuttaa
ja joka kerta kun kadulla tuulee
Levitan kateni ilmaan,
luulen osaavani myrskylla ratsastaa
(tunnetko saalia?)

Kasvan korkeutta kuusi ja leveytta viisi
Varjollani peitan teidat alleni
Olen pienin suurista mutta mahdu enaa en
Vanhaan maailmaani takaisin olen jattilainen
Silti viela kasvan!
Kasvan!
Kasvan!
Kasvan!

Kasvan korkeutta kuusi ja leveytta viisi
Varjollani peitan teidat alleni
Olen pienin suurista mutta mahdu enaa en
Vanhaan maailmaani takaisin olen jattilainen
Edelleen vain kasvan!
Kasvan!